Vastuuvapauslauseke
Näillä verkkosivuilla olevien tietojen ja asiakirjojen saatavuutta on rajoitettu sääntelyn vuoksi. Teitä pyydetään lukemaan seuraavat tiedot ja tekemään seuraava vahvistus joka kerta siirtyessänne tarkastelemaan näitä rajoitettuja tietoja.
TÄTÄ MATERIAALIA EI OLE SUUNNATTU TAI SAATAVILLA HENKILÖILLE, JOTKA OLESKELEVAT YHDYSVALLOISSA, AUSTRALIASSA, KANADASSA, JAPANISSA, HONGKONGISSA, UUDESSA-SEELANNISSA, SINGAPORESSA, ETELÄ-AFRIKASSA TAI MISSÄÄN MUUSSA MAASSA, MISSÄ SE OLISI LAINVASTAISTA.
Tätä internet-sivua ja tässä esitettyjä tietoja ei ole tarkoitettu eivätkä ne tule arvioitavaksi, levitettäväksi tai välitettäväksi henkilöille, joiden asuinpaikka on Yhdysvalloissa (mukaan lukien sen alueet ja hallintoalueet, ”Yhdysvallat”), Australiassa, Kanadassa, Japanissa, Hongkongissa, Uudessa-Seelannissa, Singaporessa tai Etelä-Afrikassa tai jotka ovat tällä hetkellä näissä maissa, ja ne eivät muodosta tarjousta myydä, ostaa tai hankkia Administer Oy:n (”Yhtiö”) osakkeita, oikeuksia tai muita arvopapereita Yhdysvalloissa, Australiassa, Kanadassa, Japanissa, Hongkongissa, Uudessa-Seelannissa, Singaporessa ja Etelä-Afrikassa.
Tämän tiedotteen jakelu voi olla laillisesti rajoitettua tietyillä lainkäyttöalueilla ja henkilöiden, jotka vastaanottavat dokumentteja tai informaatiota, johon tiedotteessa viitataan, tulisi olla tietoisia ja noudattaa soveltuvia rajoituksia. Rajoitusten noudattamatta jättäminen voi olla näiden lainkäyttöalueiden arvopaperilakien vastaista.
Suunniteltuun listautumisantiin sovelletaan Suomen lakia. Yhtiön osakkeiden tai suunnitellun listautumisannin rekisteröimiseksi tai osakkeiden yleisölle tarjoamiseksi missään muualla kuin Suomessa ei ole ryhdytty minkäänlaisiin toimenpiteisiin. Osakkeita ei saa suoraan tai välillisesti tarjota, myydä, myydä edelleen, siirtää tai toimittaa sellaisissa valtioissa tai hallintoalueella tai muutoin olosuhteissa, joissa se olisi lainvastaista tai edellyttäisi muun kuin Suomen lain mukaisia toimia, mukaan lukien Yhdysvallat, Australia, Kanada, Japani, Hongkong, Uusi-Seelanti, Singapore ja Etelä-Afrikka. Tällä internet-sivustolla olevia asiakirjoja tai esiteasetuksen ((EU) 2017/1129) mukaista esitettä ei saa toimittaa henkilöille edellä mainittuihin maihin jäljentämällä tai millään muilla tavoin. Yhtiö edellyttää, että edellä tässä kappaleessa tarkoitetut henkilöt hankkivat asianmukaiset tiedot näiden tietojen jakelua ja muuta luovuttamista Suomen ulkopuolelle sekä tietojen käyttöä koskevista rajoituksista ja noudattavat niitä. Yhtiöllä tai yhtiön edustajilla ei ole minkäänlaista oikeudellista vastuuta tällaisista rikkomuksista riippumatta siitä, ovatko tällaiset rajoitukset Yhtiön osakkeisiin sijoittamista harkitsevien tiedossa vai eivät. Yhtiö pidättää itsellään oikeuden, omassa yksinomaisessa päätösvallassaan, hylätä minkä tahansa osakkeen merkinnän, jonka Yhtiö uskoo aiheuttavan lain, säännön tai määräyksen rikkomisen tai rikkomuksen.
Siirtyäksenne suunniteltua listautumista koskeviin tietoihin tulee teidän hyväksyä seuraava:
- Olen lukenut ja ymmärtänyt edellä mainitut ohjeet sekä rajoitukset ja hyväksyn ne itseäni sitoviksi.
- Asuinpaikkani ei ole enkä tällä hetkellä ole Yhdysvalloissa, Australiassa, Kanadassa, Japanissa, Hongkongissa, Uudessa-Seelannissa, Singaporessa tai Etelä-Afrikassa.
- Mikäli asuinpaikkani on muussa maassa kuin Suomessa tai olen tällä hetkellä muualla kuin Suomessa, olen hankkinut asianmukaiset tiedot ehdoista ja rajoituksista, jotka koskevat näiden tietojen jakelua sekä osallistumistani suunniteltuun listautumisantiin ja sitoudun noudattamaan niitä.