Olemme henkilöstö- ja talouspalveluiden moniosaaja

Tarjoamme palkka- ja taloushallinnon palveluita, ohjelmistopalveluita, konsultointia sekä henkilöstövuokrausta ja kansainvälisiä palveluita. Olemme Suomen suurin palkkaulkoistuskumppani ja johtava asiantuntija harmaan talouden torjunnassa. Tarjoamme myös henkilöstövuokrausta lyhyt- ja pitkäaikaisiin työsuhteisiin. Olemme yritysten, yhteisöjen ja julkisen sektorin kumppani Suomessa ja kansainvälisillä markkinoilla.

Konserniyhtiöiden monipuolinen tarjoomaa muodostaa ainutlaatuinen kokonaisuuden, jossa eri palvelut tukevat toinen toisiaan. Toimimme asiakkaan koko elinkaarella – samalla viivalla.

TUTUSTU PALVELUIHINLUE TIEDOTTEET

Sarastia on nyt osa Administer Groupia

Yhdistyminen vahvistaa talous- ja palkkahallinnon sekä ohjelmistopalveluiden kehittämistä erityisesti julkisen sektorin asiakkaille. Voimme tarjota asiakkaillemme entistä laajemman osaamisen ja vahvemman tuen muuttuvassa toimintaympäristössä.

Vuosikertomus 2025

Administer Groupin vuosikertomus on nyt julkaistu. Vuosikertomus tarjoaa kattavan katsauksen vuoden 2025 keskeisiin tapahtumiin, taloudelliseen kehitykseen sekä strategian etenemiseen.

Tutustu vuosikertomukseen.

Tilinpäätöstiedote 2025

Tilinpäätöstiedote 2025 on nyt julkaistu, löydät linkin tiedotteeseen alta.

Toimitusjohtaja Kimmo Herranen ja talousjohtaja Kalle Lehtonen esittelevät tuloksen webinaarissa 4.3. klo 11. Webinaariin voit katsoa alla olevasta linkistä.

Samalla matkalla -podcast

Päiväkirjamerkintöjä bisneksestä, yritysmaailman arjesta ja päätöksenteosta. Podcast-jaksoissa äänessä ovat johtajat ja asiantuntijat, jotka elävät muutosta, kasvua ja kipupisteitä ja jakavat kokemuksensa kuulijan kanssa.

Administer Group sijoituskohteena

Tutustu konsernin strategiaan, liiketoimintamalliin ja taloudellisiin tavoitteisiin. Kaupankäynti osakkeillamme tapahtuu Nasdaq Helsingin First North -markkinapaikalla.

Ajankohtaista

Tietoa Administer-konsernista

Olemme henkilöstö- ja talouspalveluiden moniosaaja. Konsernin pääliiketoiminnot ovat Sarastia, Silta, Econia, Administer Tilitoimisto ja EmCe.

Meillä on monipuoliset uramahdollisuudet

Konsernimme tarjoaa erilaisia ja monipuolisia uramahdollisuuksia ja kehityspolkuja. Tutustu avoimiin työtehtäviimme ja liity joukkoomme

Meihin luottavat